maanantai 2. joulukuuta 2013

Ratsastus,mutta ei tällä kertaa Quattrolla

Otsikko kertookin että, eilen menin Emin hepalla Amylla. Amy on Quattroa paljon pienempi ja askeleet tosi lyhyet. Meidän keskuudessamme Amya saatetaan kutsua hobitiksi. Alussa yritin vähän saada siihen tuntumaa joten käynnissä aloin väistättämään uralta pois ja takaisin. Lähinnä koko ratsastus meni siihen kun tein väistöjä ja ympyröitä laukassa. Amylla oli gramaanit joten oli hyvä harjoitella harjotusravia ja ihan hyvin omasta mielestä sujui. Alku raveissa menin vähän pidemmällä ohjalla ja laukassa maneesia ympäri kevyessäistunnassa. Varsinainen työ alkoi kun otin ohjat ja gramaanit kunnolla tuntumalle että Amy ei roikottaisi päätä siellä maassa. Väistöt suju ihan okei käynnissä ja meninkin sitten väistöjä harjoitusravissa ja päädyissä tein laukkaympyrät. Hirveen paljoa en vaatinut kun tämä oli kumminkin eka kerta kun menen Amylla. Hyvä fiilis jäi ja mielellään toistekkin menen tällä kyseisellä hepalla jos vain Emi pyytää.

Kuvia ratsastuksesta ole, mutta alas parit kuvat käytävällä otettu ratsastuksen jälkeen.


1 kommentti: